Tiliheseri Oy on Lohjalla sijaitseva taloushallinnon asiantuntijatoimisto, joka on siirtynyt perinteisestä tilitoimistopalvelusta taloushallinnon asiantuntija- ja neuvontatehtäviin.
Asiakkailta saaman palautteen mukaan palvelumme taso on laadukasta ja kattavaa. Yhteydenottoihin vastataan normaalia nopeammin ja tavoitettavuus on huipputasoa. Tiliheseri Oy:stä saat luotettavan kumppanin, neuvoja ja tukea yritystoiminnan eri vaiheissa ja asiointi on yksilöityä jokaisen asiakkaan tarpeiden mukaisesti.
Asiakkaitamme ovat pienyritykset, yhdistykset ja asunto-osakeyhtiöt. Toimistomme sijaitsee Lohjalla Sammatissa. Sähköisen taloushallinnon, NetBaron, ansiosta asiakaskuntamme on jakaantunut ympäri Suomea.
Palvelumme on hyvin asiakaslähtöistä. Haluamme kuunnella asiakasta, tietää heidän tarpeensa sekä tarjota parhaan mahdollisen palvelukokonaisuuden.
Palvelukokonaisuus voi sisältää vain lakisääteisen kirjanpidon, talouspäällikköpalvelun, tilinpäätöksen analysointia ja tunnuslukujen tulkitsemista tai mahdollisesti taloushallinnon palveluita paljon laajemmin.
Laajempiin taloushallinnon palveluihin voi lisäksi kuulua esimerkiksi sijaistaminen, jos taloushallinnon työntekijä sairastuu tai eläköityy.
Palveluihimme kuuluu myös koulutus- ja neuvontapalvelua kuten yrityksen perustamiseen liittyen, ohjelmiston käyttöönottoon, NetBaron tai taloushallinnon hoitamiseen.
Voimme räätälöidä esimerkiksi yhdistykselle oman koulutustilaisuuden ajankohtaisesta aiheesta.
Autamme mielellämme jo siinä vaiheessa, kun yritystoiminta on vasta suunnitteluvaiheessa. Yritystoiminnan perustamisvaiheessa on paljon asioita, joissa pystymme auttamaan. Toimintamme on asiakaslähtöistä ja haluamme tuntea asiakkaitamme. Räätälöimme jokaiselle asiakkaallemme sopivan palvelukokonaisuuden.
Tarjoamme palvelumme asiakkaille, jotka arvostavat hyvää ja laadukasta asiantuntijapalvelua.
Olen toiminut tilitoimistoyrittäjänä 14 vuotta. Näiden vuosien jälkeen tuli tarve kehittää yritystoimintaa.
Taloushallintoalalta minulla on kokemusta yli 20 vuoden ajalta. Tunnen hyvin kaupan alan ja monen muunkin alan, koska takana on kokemusta eri toimialoista ammatillisessa oppilaitoksessa kirjanpitäjänä työskentelystä ennen yrittäjyyttä 11 vuoden ajalta. Tunnen myös hyvin yhdistystoiminnan siellä aktiivisesti mukana olleena sekä Asunto Osakeyhtiö toiminnan hallituksessa toimineena. Olen myös aikaisemmin tehnyt toiminnantarkastuksia jonkin verran.
Yrittäjänä toimiminen ei ole ollut helppoa. Tiedän ja tunnen hyvin kaikki yritystoiminnan kompastuskivet ja näin ollen pystyn hyvin auttamaan ja neuvomaan muita yrityksiä, että he eivät joutuisi painimaan yksin näiden asioiden kanssa. Kuuntelen asiakasta ja voin olla tukena vaikeiden asioiden kanssa.
Nykyisin toimintaani kuuluu controller-palvelu ja talouspäällikköpalvelu, taloushallinnon neuvontaa ja koulutusta. Järjestän koulutuksia myös yhdistyksille taloushallinnon asioista.
Taloushallinnon neuvontaa yrityksille ja talouden asiantuntija yrityksen johdon päätöksien tueksi. Taloustietojen raportointia ja tunnuslukujen analysointia.
Voin myös tulla sijaistamaan jos työntekijä sairastuu tai talouspäällikkö tai vastaava on jäämässä eläkkeelle.
Lisätietoa eri palveluistamme löytyvät kohdasta Palvelut. Jos kiinnostuit voit lähettää tarjouspyynnön kohdasta Yhteystiedot.
Tiliheseri Oy on Lohjalla toimiva tilitoimisto / taloushallinnon asiantuntijatoimisto, joka tarjoaa monipuolisia neuvonta- ja asiantuntijapalveluita. Tarjoamme yrityksille asiantuntevaa tukea taloushallinnon eri osa-alueilla, (kuten kirjanpito, taloussuunnittelu, taloushallinto, verosuunnittelu). Palvelemme asiakkaitamme alueella Lohja, Kirkkonummi, Sammatti, Siuntio, Vihti (Nummela), Karjaa, Salo, Karkkila, Inkoo ja koko Suomi.